
Ruusuristi
Risti eri
muodoissaan on hyvin vanha symboli, vanhempi kuin kirjoitettu historia.
Se saattaa olla ensimmäinen ihmisen käyttöön ottama symboli.
AMORCilaisille risti on ihmisen symboli fyysisine ja henkisine
olemuspuolineen. Ruusu ristin keskellä on kohti kristustietoisuutta
kehittyvä tietoisuutemme. Kehittyäksemme tarvitsemme fyysisen
ympäristömme ja kehomme. Me jokainen olemme Ruusuristi.
Veljeskunta
Ruusuristin
veljeskunta on avoin kaikille miehille ja naisille jotka haluavat
syvempää tietoa elämästä ja ihmisenä olemisesta. Veljeskuntana meillä ei
ole asemaan tai arvoon perustuvia auktoriteetteja. Korkein päämäärämme
on totuus. Joku saattaa ilmaista sen sanalla valaistuminen.
Veljeskuntana toimimisen perinne tulee kaukaa historiasta. Jaloimpien
veljeskuntien tunnusmerkkeinä on aina ollut oikeudenmukaisuus,
tasa-arvo, suvaitsevaisuus, heikompiosaisten auttaminen ja puolustaminen
sekä pyrkimys korkeimpaan hyvään.
Henkinen kasvu
Henkinen kasvu
on hidas tapahtuma. Se on lukemattomien inkarnoitumisten aikana
tapahtuva oppimisprosessi. Olemme unohtaneet alkuperämme. Olemme
henkisiä olentoja joilla on fyysinen keho. Olemme valon lapsia ja se
meidän tulisi muistaa ja tunnistaa jälleen unohtamamme valo
sisimmässämme. Me ihmiset olemme aina etsineet yhteyttä tähän valoon.
Aina on ollut pieni vihittyjen joukko huolehtimassa tämän tiedon
säilymisestä todellisten etsijöiden saatavilla. Ruusuristin
Veljeskunta AMORC on osaltaan vaalinut ja säilyttänyt tätä ikiaikaista
tietoa ja jakaa sitä tänäkin päivänä kaikille vilpittömille etsijöille.
Elämän hallinta
Peruste sille, että yksilö voi
hallita elämäänsä on siinä, että Ruusuristiläisen käsityksen mukaan
sattumaa ei ole. Kaikella on syynsä. Asiat eivät tapahdu
sattumanvaraisesti. Kun tunnemme elämää hallitsevat ikuiset
muuttumattomat lait, voimme toimia niiden mukaisesti. Todelliset
filosofit ja mystikot suhtautuvat elämään tyynesti, sillä he tuntevat
nämä lainalaisuudet ja ovat oman elämänsä mestareita. Ulkopuolisista
saattaa näyttää, että he ovat erityisen onnekkaita ja vaikeudet
näyttävät väistävän heitä. Kuitenkin he vain toimivat niin, että
seuraukset heidän ajatuksistaan ja toimistaan eivät voi olla muuta kuin
positiivisia ja rakentavia. Me kutsumme sitä Ruusuristiläiseksi
elämäntavaksi. Opinnoillamme on selkeä päämäärä. Tavoitteemme on tulla
oman elämämme mestareiksi. Tämä on myös ainoa keino auttaa koko
ihmiskuntaa. Muutos alkaa yksilöistä, siis meistä itsestämme.
Valaistuminen
Henkisellä polulla kulkevat
yksilöt etsivät usein valaistumista. Monesti he etsivät miettimättä,
mitä sana ”Valaistuminen” tarkoittaa. Valaistumista etsitään erilaisista
liikkeistä ja lahkoista. Sitä etsitään mestareitten ja gurujen luota.
Usein tuloksetta. Tämä johtuu siitä, että kyseessä oleva asia onkin
ihmisessä sisällä. Sitä ei voi löytää ulkoa. Kysymyksessä on
kehitysprosessi. Ymmärryksen myötä kasvaa viisaus ja viisauden myötä
ihminen alkaa keskittyä olennaiseen. Kytkentä ikuiseen elämän lähteeseen
alkaa hiljalleen toimia tietoisella tasolla ja asteittainen
valaistuminen on tosiasia vilpittömän etsijän kohdalla. Tässä
kehityksessä on jo vuosisatojen ajan ollut auttamassa Ruusuristiläinen
viisausperinne, josta AMORC huolehtii tässä ajassa ja jota se jakaa
nykyajan miehille ja naisille ympäri maailman.